torstai 1. tammikuuta 2015

Uutta kohti vanhasta oppien

Vuosi on vaihtunut, hyvää uutta vuotta kaikille! Viime vuosi oli itselleni hyvin opettavainen ja muutoksia täynnä, ja se piti sisällään niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Olen kuitenkin onnellinen, että olen saanut kokea paljon asioita, ja että olen ymmärtänyt mikä elämässä on itselleni tärkeintä. Tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi, joka on täynnä mahtavia mahdollisuuksia! :)

Uuden vuoden lupauksenani aion pitää itsestäni entistäkin parempaa huolta, ja tehdä niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Aion myös kirjoittaa useammin tänne blogiin, joka on valitettavasti jäänyt hieman taka-alalle viime aikoina.

Toivon kaikille kaikkea hyvää uudelle vuodelle! Muistakaa uskoa unelmiinne, niin ne toteutuvat. On vain yksi oikea tie, sydämen tie. <3

Sydän lumessa mökkipihalla jouluaattona 2014 <3

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Messuilua ja paleopizzaa

Viikonloppu sujahti nopeasti messuillessa. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa oli tänä viikonloppuna liikunnan ja hyvinvoinnin tapahtuma Get Up, jossa olin kahden ystäväni kanssa sekä eilen että tänään. Tapahtuma oli mukava, mutta olisin toivonut sinne hieman enemmän näytteilleasettajia. Siellä oli myös monia luentoja, joista mielenkiintoisimpia olivat Jaakko Halmetojan sekä Kaisa ja Joni Jaakkolan luennot. Messuilta tarttui mukaan uudet treenihousut, hieman luonnonkosmetiikkaa sekä ihana pipo, jossa on pöllöheijastinpainatus. Pitäähän hyviin messutarjouksiin aina tarttua ;)


Eilisen messupäivän jälkeen kävimme Ylöjärven metsässä pienellä päivälenkillä. Sen jälkeen oli aika herkutella, ja teimme paleopizzaa sekä jälkkäriksi avokado-suklaamoussea.



Tuo paleopizza on aivan ihanaa. Ohjeen olen aikanaan löytänyt täältä, ja se on kyllä toimiva. Olen tehnyt taikinaa yleensä tupla-annoksen, josta tulee noin pellillinen pizzaa. Manteleiden tilalla voi käyttää myös valmista mantelijauhoa. Täysin paleo meidän pizzamme ei ollut, sillä päälle laitoimme sekä tavallista juustoa että mascarpone-juustoa. Muita täytteitä olivat tomaattikastike, kinkku ja tuore ananas. Valmiin pizzan päälle vielä tuoretta basilikaa, nam. Ai että tuo pizza on hyvää. :)


Jälkkäriksi söimme siis avokado-suklaamoussea, joka on myös aivan ihanaa. Tästä moussesta on eri versioita, mutta me laitoimme omaamme (tai no en minä kyllä sen valmistukseen osallistunut :D) vain avokadoa, kaakaojauhetta, agavesiirappia, hieman vaniljajauhetta ja vettä. Lisäksi voisi laittaa esim. banaania tai pähkinöitä. Mutta tuo oli kyllä niin hyvää tuollaisenaan, itse en ainakaan kaivannut siihen mitään lisää. :)


Kaiken kaikkiaan mukava ja rentouttava viikonloppu takana, tästä onkin hyvä aloittaa taas uusi viikko. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

lauantai 16. elokuuta 2014

Syksy - paras aika vuodesta

Olen aina pitänyt syksystä. Minusta on ihanaa kun tulee kylmä, ja erityisesti pidän sateesta. On ihanaa käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan hyvää kirjaa sateisena päivänä, tai lähteä lenkille aurinkoisena, kirpeän kylmänä syyspäivänä. En keksi syksystä mitään pahaa sanottavaa, tai no, sen mikä kuulemma tänä syksynä on tulossa: lämmin syksy... Harva ymmärtää mieltymystäni syksyyn, mutta enpä minäkään ymmärrä mitä hienoa on kesähelteissä. Mutta nämä ovat subjektiivisia kokemuksia, eikä niissä ole oikeaa tai väärää. :)
Syksyä parin vuoden takaa.

Syksy on ollut minulle aina myös uuden alku. Lapsena odotti aina uuden koululuokan alkamista, ja syksyllä tulee usein myös aloitettua jokin uusi harrastus. Arkeen paluu syksyllä on ihanaa, vaikka tottahan toki myös lomailu kesällä on mukavaa. Tämä syksy on minulle vielä enemmän uuden alku, sillä aloitan uudessa työpaikassa ensi maanantaina. Myös treenaaminen jatkuu uudella salilla, joten paljon uutta tuo tämä syksy tullessaan.

Syksyllä tulee aina myös hieman uudistettua kotia. Aloitin kodin uudistamisen olohuoneesta, josta myin pois vanhan nojatuolin, muutin hieman järjestystä ja ostin Ikeasta ihanan seinätarran valkoista seinää koristamaan. Seinätarroilla saa kyllä helposti ja halvalla uutta ilmettä kotiin.



Keittiö sai uuden taulun, kun ystäväni Tiina piirsi minulle kolme kuvaa yhdestä sisustussuosikistani, Dalahästistä. Uudet verhot pitäisi vielä keittiöön hankkia.

Kuva melko huonolaatuinen...
Tämä syksy (kyllä, minulle on jo kesä ohi ja syksy alkanut), on myös lähipiirissäni melkoinen muutosten syksy: uusia työpaikkoja, opiskelun aloitusta, muuttoja, vauvoja, töihin paluuta vanhempainvapaalta... Varsinainen uusien tuulien syksy siis. :)

Oikein ihanaa syksyä kaikille! :)


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Raakakakkukokeilua

Kokeilin eilen ensimmäistä kertaa raakakakkujen leipomista. Raakaruoan idea on, että siinä käytetään mahdollisimman prosessoimattomia aineksia, eikä sitä kuumenneta yli 45 asteessa. Kun ruokaa ei kuumenneta, säilyy siinä mm. raaka-aineiden vitamiinit ja hivenaineet. Tampereella saa Böönalta aivan ihania raakakakkuja, ja nyt päätin itsekin kokeilla niiden valmistamista.

Raakakakkujen teko on melko helppoa. Ainekset vain tehosekoittimeen ja sitten vuokaan, sen jälkeen pakastimeen. Ei tarvitse keittää, vatkata tai paistaa mitään. Hyvä tehosekoitin on kyllä tärkeä kun raakakakkuja tehtailee, ja itsekin pitäisi hankkia hieman parempi tehosekoitin.

Tein kahta eri kakkua, suklaatoffeebrownieita ja vadelmakakkua. Molemmista tuli kyllä niin hyviä että :) Pähkinät ja taatelit olivat pääraaka-aineita näissä kakuissa. Makeutuksena käytin hunajaa. Pohjat olisivat saaneet olla tiiviimpiä, nyt ne olivat melko muruisia. Mutta ensimmäiseksi kokeiluksi aikas hyvä lopputulos. Vadelmakakku ei ollut ihan täysin raaka, sillä vadelmat piti keittää, olivathan ne ulkomaalaisia.

Suklaatoffeebrowniet 

Vadelmakakku   
Molemmat kakut olisivat saaneet olla myös hieman paksumpia, vaikka eihän se toki makuun vaikuta. Ensi kerralla isompi annos tai pienempi vuoka :) Suosittelen raakakakkujen testaamista, ne ovat terveellisempää herkkua. Raakakakut ovat gluteenittomia, maidottomia ja sokerittomia. Ne ovat myös täyttävämpiä kuin "tavalliset" kakut, jolloin niitä ei tule syötyä kovin montaa palaa. Nam :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Sadetta, sushia ja sateenkaaria

Juhannus sujui melko sateisessa ja kylmässä säässä, mutta onneksi hieman aurinkoakin näkyi. Sää ei kyllä minua haitannut, sillä olen aina ollut sateen ystävä. Juhannusaattona näkyi paljon hienoja sateenkaaria, ja kokkoakin käytiin katsomassa.





Juhannukseen kuuluu olennaisena osana grillaus, mutta tällä kertaa tein myös sushia. Sushi on suurta herkkuani, ja itsetehtynä se vasta hyvää onkin. Eikä se edes ole niin suuritöistä kuin voisi luulla. Tällä kertaa sushit eivät juuri muille maistuneet, joten sain syödä ne melkeinpä kokonaan itse. Tämä ei toki minua haitannut :) Ihan yhdellä kerralla en niitä kuitenkaan syönyt :D

Tulipa juhannuksena myös treenattua. Serkun ja tämän miehen kanssa käytiin tekemässä kahvakuula-/mäkitreeni mökillä. Sade ei menoa haitannut, ja hyvä treeni saatiin aikaiseksi.

Kaiken kaikkiaan mukava juhannus takana. :)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Jäätelöä :)

Kesällä tulee yleensä syötyä jäätelöä aika paljon. Onneksi sitä voi tehdä myös itse, jolloin saa helposti terveellisemmän herkun ilman turhia lisäaineita. Yksi omista herkkusuosikeistani on jäätelö, johon tulee jäisiä mansikoita, tummaa suklaata ja kookosmaitoa.




Kaikki ainekset laitetaan tehosekoittimeen, ja tehosekoitin käyntiin kunnes mansikat ovat soseutuneet. Makeutuksena voi käyttää esimerkiksi hieman hunajaa. Tällä kertaa käytin mintulla maustettua suklaata, minttu tuo kivan vivahteen jäätelöön. Myös appelsiinilla maustettu suklaa sopii tähän todella hyvin. Jäätelöön voi tietenkin laittaa mitä tahansa marjoja, oman maun mukaan.


Helppoa, nopeaa ja terveellistä. Nam :)

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kunnon testausta

Tänään kävin kahden kaverini kanssa Nokialla kuntotestissä (meitä piti olla neljäskin, mutta hän ikäväksemme tuli kipeäksi eikä päässyt paikalle). Testin järjesti Kuntotehdas Punainen Ovi, ja kävimme samaisessa testissä vuosi sitten kesällä. Nyt olikin kiva päästä katsomaan, oliko tuloksia tullut. :)





Testissä testattiin voimaa, lihaskuntoa, liikkuvuutta ja kestävyyttä. Kaikissa osioissa tuli parannusta, ihan huippua! :) Ei sitä turhaan ole tässä vuoden aikana treenannut. Kehitystä voimassa ja lihaskunnossa osasin odottaakin, mutta liikkuvuuden parantuminen oli kiva yllätys. :) Venyttely kun tuppaa usein jäämään ihan liian vähälle...

Testin päätti Cooperin testi. Viime vuonna kun kuntotestissä juoksimme Cooperin, niin se oli ensimmäinen kerta elämässäni kun olen jaksanut juosta koko tuon 12 minuutin ajan. Silloin matkaa taittui 1725 m. Nyt otin tavoitteeksi päästä 2000 metriin, ja tavoite meni jopa yli. Cooperin tulos oli 2085 m, mikä oli itselleni aivan loistava tulos. Vuosi sitten olin aika huonossa kunnossa, ja silloin ylitin itseni kun jaksoin juosta koko testin ajan. Nyt ylitin taas itseni, kun pääsin tavoitetulokseni yli. :)





Testin jälkeen oli kyllä todellinen voittajafiilis, kun huomasi kuinka paljon on vuoden aikana saanut aikaan. Ja tästä sai taas lisää intoa treenaamiseen, ehkäpä menemme taas ensi vuonna testiin katsomaan kuinka paljon kehitystä on tapahtunut. Kiitos "seuralaisilleni" ja Joonakselle! Ja erityisesti Tiinalle organisoinnista. :) Meillä kaikilla tulokset paranivat, hyvä me!

Energistä viikonloppua kaikille!